Lupasin
edellisessä kirjoituksessa kertoa Planin taannoin järjestämästä katastrofien
ehkäisyyn valmentavasta työpajasta. Kuten kaikissa täkäläsisissä tilaisuuksissa
aina toimiston sisäisistä kokouksista suurempiin tapahtumiin, tilaisuudessa
edettiin tiukan protokollan mukaisesti ja osanottajien välinen hierarkia ei jäänyt
ulkopuolisellekaan epäselväksi. Myös pukukoodi oli helppo muistaa, eli “parhaat
päälle” kun tavataan oman työpaikan ulkopuolista väkeä. Olin onnekseni ottanut
jo Suomesta mukaani Ghanasta ostetun mekon, joka vastoin muita tällä
mantereella hankkimiani mekkoja käyttäytyy päälläni kuin normaali vaate eikä
kuin lepattava kummituslakana. Päädyin yhtenä päivänä ruokaostosten lomassa
pahaa-aavistamattomasti seuraamaan erään jo hieman ikääntyneemmän naisen
herttaista kutsuhuutoa hametaivasta ulkoapäin muistuttavaan paikkaan. Ompelimoa
pyörittäneet äiti ja tytär alkoivat innokkaasti sovittamaan erilaisia mekkoja
ylleni ja nyökkäilivät hyväksyvästi jokaisen kohdalla. Paikassa ei ollut peiliä
enkä uskaltanut tehdä ostopäätöstä sokkona, joten hälytin Kallen (täkäläisittäin nykyään Kélé) paikalle
kätevästi vasta hankkimani paikallisen kännykkäliittymän avulla. Kallen
ensimmäinen ja ainoa reaktio jokaista päälläni ollutta tekstiiliä kohtaan oli
kiertelemätön kommentti: ”Näytät ihan kummitukselta.” Äiti ja tytär olivat istuvuudesta kiihkeästi
päinvastaista mieltä: “Sen kuuluukin olla reilun kokoinen ja ilmava, muuten
vaatteessa tulee liian kuuma!” Koitin toimia näiden kolmen makutuomarin
välisenä ranskankielen tulkkina samaan aikaan kun hikoilin sovituksessa ja
manasin lankeamistani liikkeen edessä riippuneisiin värikkäisiin kankaisiin ja
kykenemättömyyttäni kieltäytyä mistään jos puhuttelija oli ystävällinen. Sain
todeta saman kuin niin monesti ennenkin: mekot näyttävät hyviltä vain henkarilla
ja katukuvassa paikallisten naisten päällä. Tytär suostui ottamaan yhden mekon sivuista
himpun verran sisään ja se kassissani poistuimme ompelimosta määrittelemättömän
pituisen tuskallisen ajan jälkeen.
Tämä lupauksen
mukaisesti ilmava mekko on silti osoittautunut jo ihan käypäksi toimistovaatteeksi.
Esimieheni François, joka ei ole katsonut niin hyväksyvällä silmällä t-paita –
caprit –yhdistelmääni (välipuolustautuminen: valkoisessa paidassa on sentään Planin logo
ja työpisteeseeni nähden lähin tuuletin on toisessa huoneessa) huudahti silmin nähden ilahtuneesti “But Elina, now you
look like real African!” sinä aamuna, jolloin olin kuumuudesta huolimatta alistunut
verhoutumaan tähän pitkään ja vahvaan hamekankaaseen. Hyväksyvää kommenttia
tuli niin monelta taholta, etten ole kehdannut töihin enää mekkoon pukeutumatta
mennäkään. Työpajaan puin silti sen Ghanasta ostetun, jossa kehtaan juuri ja
juuri liikkua ihmisten ilmoilla mutta jossa niin ikään tulee näillä
leveysasteilla tuskallisen kuuma.
Takaisin hameista
itse työpajaan, jossa sain toimittaa jo tutuksi tullutta kirjurin virkaa, kotoisasti
kuin Suomessa edellisessä työharjoittelupaikassani. Tilaisuus alkoi Planin maajohtajan
tervetuliaissanoilla, jota seurasi Bertouan kuvernöörin tervetuliaissanat ja vielä
Planin Bertouan paikallistoimiston johtajan tervetuliaissanat. Niiden jälkeen
olikin jo kahvitauon paikka, sillä tilaisuus oli odotetusti alkanut reilun
tovin myöhässä. Tällä kertaa syynä oli aamulla kaupunkia ja sen lähialueita
piiskannut rankkasade, jonka seurauksena matkan teko tapahtumapaikalle hidastui
monen osalta – hieman nolosti myös meidän järjestäjien. Kahvitauot etenevat
täällä nekin protokollan mukaisesti. Kun arvovaltaisimmat vieraat ovat syöneet
ja kahvinsa juoneet ja päättävät nousta, tulee myos muiden ruokailijoiden
nousta seisomaan ja poistua salista saattueen mukana hierarkian mukaisessa
järjestyksessä, oli kahvi kesken tai ei.
Kahvitauon
jalkeen kerrattiin aluksi yhdessä kaikki olemassa olevat maalle tyypilliset
uhkatekijät ja määriteltiin, mihin kaikkeen katastrofilla voidaan viitata.
Alueen arvovaltaisten henkilöiden ja virkamiesten lisäksi osanottajien joukossa
oli myös paikallisten kansalaisjärjestöjen edustajia, jotkut olivat saapuneet
kauempaakin. Katastrofi voi olla esimerkiksi nopeasti leviävä tautiepidemia
kuten kolera, tai luonnonkatastrofi kuten maanjäristys. Mahdollisia
katastrofeja listattiin ilmenevän erityisesti Kamerunin pohjois- ja itäosissa. Viime
aikoina Keski-Afrikasta Kamerunin itäosiin yhä lukuisimpina saapuvat pakolaiset
mainittiin useampaan otteeseen lisääntyneenä turvallisuusriskinä. Planilla on
tällä hetkellä mittava keskiafrikkalaisten pakolaisten avustusprojekti
meneillään.
Bertouan torilta. |
Sekä itä- että
pohjoisemmille osille tyypillisiä luonnonkatastrofeja ovat vuoden ajasta
riippuen esimerkiksi kuivuus, maastopalot, rajut myrskyt, suuret hyönteisparvet
(esim. satojen kannalta tuhoisia) ja tulivuoren purkautuminen. Kaikki edellä
mainitut ovat uhka erityisesti katastrofialueen väestön ruokaturvalle. Mahdollisia
katastrofin mittasuhteisiin yltäviä tauteja listattiin olevan ainakin kolera,
polio, malaria sekä unitauti. Listaamisen jalkeen jakauduttiin
katastrofi-kohtaisiin ryhmiin, joissa pohdittiin, miten kyseiseen katastrofiin
voi parhaiten valmistautua ja millä toimin sen voi pyrkiä ehkäisemaan.
Toistaiseksi edellä mainituista katastrofeista tutuksi ovat tulleet vasta hyönteisparvet.
Kyseessä ei todennäköisesti kamerunilaisen mielestä ole katastrofi, mutta aina
sateen jälkeen makuuhuoneeseemme pyrkii ikkunan raoista ja ovien alta sankoin
joukoin suuria lentomuurahaisia muistuttavia siivekkäitä, jotka lentävät
päämäärättömästi ympäriinsä kunnes tiputtavat siipensä ja päätyvät ryömimään
lattialla. En ole varma, tapahtuuko siipien tiputtaminen luonnostaan vai onko permetriinillä
suojatulla hyönteisverkollamme osuutta asiaan. Verkko on osoittautunut jo kohtalokkaaksi
useimmille sen kanssa läheisempään kontaktiiin joutuneille öttiäisille.
Palaan ensi viikon
jälkeen kyläterveisten kera ja Carolin oppien ansiosta toivottavasti taas
himpun verran projektista viisaampana.
(Kuvat eivät oikein liity kirjoituksen aiheisiin mutta kuvaavat menneen viikon tunnelmia.)