Pitkin maita ja mantuja

Viime viikolla mentiin otsikon mukaisesti pitkin maita ja mantuja, kun kiersin bakaprojektin kenttätyöntekijöiden Didierin ja Vitalin kanssa kaikki kahdeksan projektikoulua. Matkamme tarkoituksena oli jakaa koulutarvikkeita ja muuta koulunkäyntiin tarvittavaa bakalapsille lukuvuoden alkajaisiksi. Viikon aikana tuli jaettua muun muassa monta sataa reppua, paitaa ja vihkoa, aurinkolamppuja ja toimistotarvikkeita opettajille, bakan tekstikirjoja ja aakkostauluja, sekä papu- ja maapähkinäsäkkejä, suolaa, ruokaöljyä ja maustekuutioita kouluruokailun järjestämistä varten.

Oppilaat odottamassa etualalla olevien tavaroiden jakamista.

Retkueeseen kuului myös pieni kuorma-auto, johon kaikki jaettava tavara oltiin maanantaina lähtöaamuna summa mutikassa pinottu. Kuormurin kuski ei ollut taitanut tietää mihin ryhtyi kun otti keikkamme vastaan, sakeita sademetsiä halkovia mutaisia teitä pitkin rytyyttäminen sadekaudella kun on ihan omaa luokkaansa. Kuormuri-parka jäi jumiin pariinkin otteeseen ja matkan mittaan vakavoitunut kuski alkoi toisen päivän jälkeen vaatia suurempaa korvausta viikon keikasta.

Kuormuria kaivetaan ylös mudasta.

Tärkein tavoite kuitenkin saavutettiin; uudet pienet ekaluokkalaiset saivat yksitellen noutaa satukuvituksella varustetun punaisen tai sinisen repun kannettavakseen, onhan oma reppu mitä olennaisin osa alkavaa opintietä jotta voi tuntea itsensä oikeaksi koululaiseksi. Myös oppilaiden vanhemmat osoittivat kiinnostusta reppuja kohtaan, ne kun soveltuisivat oivallisesti hedelmien ja lehtien keräilyyn metsässä. Mukanamme oli jokaisessa koulussa kunkin alueen pormestari ja opetuksen valvonnasta vastaava virkamies, jotka painottivat vanhemmille että Planin jakamat tavarat olisivat pelkästään lapsia ja näiden tulevaisuuden rakentamista varten. Toistaiseksi bongasimmekin perjantai-illan paluumatkalla vasta yhden vaaleanpunaisen Ariel-repun, joka oli päässyt meitä leveällä hymyllä tervehtivän bakavanhemman kaulaan keräilyreissulle.

Pormestari jakamassa reppuja Missoumen koulussa.

 

Viikosta jäi käteen väsynyt mutta hyvä mieli, treenatut istuinlihakset ja kärpästen syömät raajat. Ylihuomenna on muuten tullut kuluneeksi tasan puoli vuotta siitä kun saavuimme Bertouaan ja aloitin työt Planilla. Rajapyykin ylittämisen kunniaksi saatamme suunnata viikonloppuna toiselle puolelle maata tutkimaan miltä Kamerun näyttää muualla kuin täällä idässä. Ennenkaikkea ajatuksissa on kuitenkin päästä kokemaan, miltä se meri taas tuntuikaan ja näyttikään...

Bakalapsia Bizamin koulun pihalla.

Kolme tarinaa

Kuten taannoin lupasin, kerron tänään hieman lisää Mbilessä haastattelemieni keskiafrikkalaisten nuorten ja yhden vanhemman rouvan kokemuksista ja ajatuksista liittyen heidän työhönsä Planilla ja elämäänsä pakolaisleirillä. Plan on palkannut keskiafrikkalaisten pakolaisten keskuudesta sekä nuoria että vanhoja naisia ja miehiä järjestämään ohjelmaa alle kouluikäisille niin kutsutuissa lapsiystävällisissä tiloissa, joita Plan on rakentanut viidelle pakolaisleirille Mbile mukaan lukien. Osa haastatteluista jää vielä julkaisematta, koska loput niistä ovat fulaniksi enkä ole saanut tulkkiani Alia käsiini viime aikoina. Seuraavassa Emmanuelin, Aboubakarin ja Alanan tarinat.

Nuoret vetämässä ohjelmaa lapsille Planin rakentamassa lapsiystävällisessä tilassa.

Emmanuel kertoo tarinansa:

Nimeni on Emmanuel, tulin Keski-Afrikan tasavallasta ollakseni täällä Kamerunissa, mutta meillä ei ole helppoa koska olemme pelänneet ja käyneet läpi paljon ennen kuin pääsimme tänne asti. Me olemme menettäneet paljon, myös kotimme. Kaikki on mennyttä. Olemme kuitenkin pysyneet terveinä mikä on hyvä asia. Saavuimme aluksi Kentzouun, josta YK:n pakolaisjärjestö toi meidät tänne Mbileen, kiitos heille siitä.

Millainen vaikutus Planin projektilla on ollut elämääsi Mbilessä?

Voin nähdä yhden selvän muutoksen; aikaisemmin minulla oli tapana ajatella paljon kaikkea tapahtunutta. Planin koulutuksien jälkeen olen kuitenkin alkanut  tyhjentämään mieltäni niistä ajatuksista jotka painavat sydäntäni. Olen ollut Planin työntekijänä nyt noin kuukauden ajan.

Minkälaista koulutusta olet saanut Planilta?

Eräs nainen piti meille koulutuksen kuinka selvitä siitä kaikesta mitä olemme kokeneet. Tämän koulutuksen jälkeen aloimme pyrkiä tyhjentämään mielemme niistä asioista joita olemme kantaneet sisällämme. Esimerkiksi minä menetin paljon asioita. Omistin ison apteekin kotimaassani mutta menetin sen. Mutta yritän nykyään pyyhkiä tämän mielestäni. Kun leikin lasten kanssa täällä ja laulatan heitä, unohdan mitä olen kokenut. Se on muuttanut elämäni.

Onko jotain mitä vielä toivoisit Planin tekevän?

Jos on jotakin mitä Plan voisi vielä tehdä, niin olisi hienoa jos meillä olisi tällainen tila myös vanhemmille ihmisille mitä meillä on nyt lapsille. Siten myös aikuiset pääsisivät käsittelemään kokemiaan asioita niinkuin me teemme lasten kanssa tällä hetkellä lapsiystävällisissä tiloissa.




Emmanuel (keltaisessa paidassa) kollegansa Miriamin ja lasten kanssa.

Aboubakar kertoo tarinansa:

Nimeni on Aboubakar, olen pakolainen. Olen tullut Keski-Afrikan tasavallasta.

Miten päädyit tänne Kameruniin?

Keski-Afrikan tasavallassa asuin aluksi pääkaupungissa, jossa opiskelin yliopistossa. Minulla oli kuitenkin taloudellisia vaikeuksia ja jouduin luopumaan opinnoistani. Palasin Berberatiin jossa työskentelin rakennustyömaalla nimeltä ”arabialainen rakennustyömaa”. Työskentelin siellä lähes vuoden ja sitten perustin rakennustyömaan setäni kanssa. Olimme kaikki yhdessä. Täysin varoittamatta, yhtenä tavallisena iltana kun olin muiden kanssa rakennustyömaalla meitä kohtaan hyökättiin. Olin setäni kanssa kun lukuisat hyökkääjät tulivat ja kävivät hänen kimppuunsa. Menetin molemmat setäni. Ensin hyökkääjät saivat toisen. Hän kuoli välittömästi paikan päällä. Toisen he vangitsivat. Minä pakenin puskiin ja suuntasin kohti Gari-Gomboa. Minulla oli vaikeuksia koska en ollut tuonut mukanani mitään, olin jättänyt kaiken. Moottoripyöräni, rahani, aivan kaiken. Gari-Gombosta löysin joitain ystäviäni joiden kanssa aloin etsiä töitä. Työllä ei kuitenkaan tullut toimeen ja kun äitini saapui myös Gari-Gomboon ja kehotti meitä lähtemään, jatkoimme matkaa yhdessä Kentzouun. Kentzousta meidät siirrettiin tänne Mbileen.

Mitä tulee työhösi Planilla, miten se on sujunut ja mitä ajattelet siitä?

Planin aktiviteetit ovat olleet hyviä koska kun tulen tänne ja leikin lasten kanssa, unohdan sen mitä olen joutunut kokemaan. Syvällä sisimmässäni se pysyy mutta nykyään en enää pelkää.

Millaista koulutusta olet saanut Planilta?

Meidät on koulutettu monista asioista, ensimmäiseksi lastensuojelusta. Meille on näytetty kuinka työskennellä lasten kanssa, kuinka ohjata heitä. Olemme oppineet kuinka tunnistaa lapsi joka on traumatisoitunut tai kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa. Meille on myös opetettu kuinka antaa ensiapua henkilölle joka on joutunut onnettomuuteen.

Oletko sitä mieltä että on vielä jotain mitä Plan voisi tehdä?

Plan on tehnyt hyväksemme paljon. Itse unelmoin opintojen jatkamisesta. En tiedä voisiko Plan tehdä jotakin minun kaltaisteni hyväksi.

Mitä pidät työstäsi lasten kanssa, onko se helppoa vai kohtaatko vaikeuksia?

Lasten kanssa ei ole aina helppoa mutta selvidymme aina. Nämä lapset eivät vielä ymmärrä kaikkea mutta jonain päivänä he tulevat ymmärtämään.Vaikeuksia on välillä mutta ei liikaa. Lapset jotka ovat vakavasti traumatisoituneet ovat asia erikseen, heidät ohjaamme CARE Internationalin luo. Olen tavannut heitä kolme ja ohjannut kaikki CARE:n luo. Yksi heistä, eräs tyttö käy vielä täällä (lapsiystävällisessä tilassa), aiemmin hän oli likainen mutta näyttää paremmalta nykyään.




Aboubakar.

Alana kertoo tarinansa:

Minun nimeni on Alana ja olen tullut tänne Keski-Afrikan tasavallasta. Meille tapahtui siellä paljon asioita. Tulin tänne Berberatin ja Gari-Gombon kautta. Keski-Afrikan tasavallassa he veivät aviomieheni. Mieheni veljeltä he viilsivät kurkun auki silmieni edessä. En pystynyt kuitenkaan jättämään kotiani, koin kaiken tämän. Toisella kerralla he veivät taas yhden ja viilsivät tämänkin kurkun. Sitten oma poikani tapettiin fyysistä voimaa käyttäen. Silloin päätin lähteä. Kun saavuimme Gari-Gomboon en pystynyt olemaan rauhassa. Sen jälkeen suuntasimme Kentzouun, mutta en pystynyt olemaan rauhassa sielläkään. Kentzousta meidät tuotiin tänne Mbileen, kiitos paljon siitä (YK:n pakolaisjärjestölle). Plan on opettanut meille paljon uusia asioita täällä, kiitos paljon myös siitä. Nykyään pystyn nukkumaan hiukan, ennen en voinut. Kun ajattelen elämääni, en pysty nukkumaan. Olen kiitollinen kaikesta mitä hyväksemme on tehty täällä Mbilessä.

Alana.

Haastateltavilta on saatu lupa haastattelujen ja heidän kuviensa julkaisemiseen.



  

Matkakumppanina Meigangassa

Tulimme juuri kotiin pohjoisen raikkaimmista ilmoista kaupungista nimeltä Meiganga, jossa olimme koko viikon Kallen työmatkalla. Meigangaan pääsee reilussa neljässä tunnissa suuntaamalla autolla maata suoraan ylöspäin. Pääsin mukaan sillä verukkeella että toimin tarvittaessa Kallen tulkkina. Keskustelujen aihepiirit pyörivät lähinnä autojen ja moottoripyörien varaosien sekä niiden seurantaa varten luodun excelin ympärillä, jonka toimintamekanismia en ymmärrä edes suomeksi. Kaikki hommat saatiin kuitenkin pakettiin ja vierailuun oltiin ilmeisesti ihan tyytyväisiäkin kun kuskasivat meidät vielä takaisin Bertouaan viikon päätteeksi.

Menomatkalla maanantaina pääsimme poikkeamaan pikaisesti Gado Badzeren pakolaisleirillä. Gado on leireistä väkiluvultaan suurin, asukkaiden lukumäärä on arvion mukaan tällä hetkellä 17 000 paikkeilla leirin virallisen kantokyvyn ollessa 10 000 ihmistä. Yhdellä matkaseurueestamme oli työnhaku päällä, joten kävimme tiedustelemassa mahdollisia avoimia pestejä avustusjärjestöissä.

Planin toiminta Gadossa keskittyy lasten koulutukseen, jonka edistämiseksi leirille on rakennettu 11 väliaikaista koulurakennusta. Kävimme katsomassa niistä kuutta ja iloksemme huomasimme että kolmessa oltiin jo päästy kouluvuoden alkuun. Tästä todisteena olivat täyteen piirretyt liitutaulut, jotka viittasivat ainakin ranskankielen ja matematiikan opetukseen.

Meigangan majapaikassamme oli jotain ennennäkemätöntä, yhden suuren huoneen nurkkaan oli nimittäin kerätty sekalainen kokoelma menneiltä vuosikymmeniltä selviytyneitä kuntosalilaitteita. Suurin osa laitteista oli arvattavasti rikki mutta liityimme avoimin mielin steppereiden ja kuntopyörien väsyneeseen joukkoon. Laitteet eivät ainakaan vaatineet meiltä enempää kuin olisimme sillä hetkellä pystyneet antamaankaan.

Ensi maanantaina kouluvuosi starttaa koko maassa. Plan myöntää stipendejä osalle lapsista, jotta vähävaraisimmilla olisi mahdollisuus koulunkäyntiin. Vaikka peruskoulutus on nimellisesti ilmaista, niin esimerkiksi koulukirjat maksavat. Lähitulevaisuuden ohjelmaan kuuluu ainakin niiden koulujen kiertäminen, joiden oppilaille myönnetään alkavaksi lukuvuodeksi stipendi. Tästä mahdollisesti lisää ensi viikolla.

Kuvat ovat kolmen viikon takaisilta vierailuilta Mbilen, Lolon ja Timangolon leireille.