Jalkapalloa ja potkuja

Tänään puikoissa vaihteeksi Kalle, joka kertoo uusista käänteistä työpaikallaan ja vähän muuallakin:

Paljon onkin tapahtunut sen jälkeen kun viimeksi kirjoitin. Meigangassa on tullut käytyä pari kertaa. Ensimmäisellä kerralla pidettiin jäähyväisjuhlat Bertouan toimiston johtajalle. Samalla pelattiin myös jalkapallo-ottelu Meigangan konttoria vastaan. Me hävittiin tuloksella 3-4, mutta se ei meininkiä haitannut. Oli hauska pelata jalkapalloa, sitä kun tein viimeksi muistaakseni yläasteella.

3-4.

Jäähyväisjuhlat olivat jotain ennen näkemätöntä. Juhlasalissa jossa oli koko Bertoua konttorin sekä Meigangan konttorin henkilökunta, pidettiin puheita lähemmäs kolme tuntia. Kamerunissa kun on tapana pitää kunnon seremoniat työpaikalla kun jotain vähänkin erikoisempaa tapahtuu.

Gaël pitämässä jäähyväispuhetta, muut kuuntelevat korvat höröllä.

Kaikki vaaleaihoiset, minä mukaan lukien, joutuivat pitämään puheen. Se mitä sanoi ei ollut niin tärkeää, pääasia että suusta tuli ulos jotain. Yritin kertoa ranskaksi kuka olen ja mistä tulen. Ruokaa ja juomaa oli tarjolla niin että kaikille riitti ja juhlat olivat hauskat, vaikka alussa saikin kuunnella turhia löpinöitä.

Bileet!

Seuraava Meigangan visiitti menikin sitten työn merkeissä. Lähdin viikoksi opettamaan Meigangan paikallistoimiston logistikkoa, Cyrilliä, excelin käytössä joka koski sekä autojen että mopojen polttoainekulujen seurantaa. Vihdoin ja viimein tuntui siltä että pitkistä päivistä jotka olivat uponneet excelin kehittämiseen oli jotain hyötyäkin jollekin.

Kävelymatkalla Meigangan konttoriin.

Tein myös kuntoarvion Meigangan konttorin 20 moottoripyörästä. Puolista puuttui moottori ja näyttivät melko raadoilta muutenkin, ajoneuvot kun kuluvat nopeasti huonoilla kuoppaisilla teillä. Mukana matkassa oli tulkkini Elina. Edelleenkin koen ranskankielentaitoni sen verran hataraksi että tulkistani oli apua viestin perille saamisessa.

Kastelukannut Meigangassa odottamassa kuljetusta pakolaisleireille.

Polttoainekulujen seurannan avulla ollaankin Bertouassa saatu pari kuskia kiinni rahan kavaltamisesta järjestön luottokorteilla. Nämä pari ovelaa kuskia olivat onnistuneet nostamaan auton tankkauksen yhteydessä käteistä myös itselleen polttoaineen maksuun tarkoitettujen luottokorttien avulla. Asematyöntekijät olivat siis myös rikkoneet sääntöjä antamalla käteistä kuskeille. Tämä koko soppa johti luonnollisesti siihen että molemmat kuskit saivat potkut. Jotta vastaavanlaiset tilanteet vältettäisiin jatkossa, omiin tehtäviini on nyt lisätty lisää autojenkulujen seurantaan liittyviä tehtäviä.

Viikottainen ajojärjestelyni jota assistenttini vahtii.

PU-AMI on vihdoin ja viimein saanut lisää rahoitusta YK:n pakolaisjärjestöltä uusiin autoihin sekä kolmeen uuteen moottoripyörään. Perheeseen on tullut uusi Land Cruiser lava-auto, Toyota Hiace minibussi johon mahtuu 15 henkeä sekä Yamaha moottoripyöriä. Minibussi oli vanha tuontiauto Belgiasta. Vanhan kuluneen maalipinnan päälle maalattiin vain uusi valkoinen pinta ja samalla iskettiin PU-AMIn tarrat päälle mikä teki autosta kuin uuden. Nämä autot tulivat todellakin tarpeeseen koska PU-AMIn toiminta pakolaisleireillä on lisääntynyt.

Uusi Land Cruiser ja uudet mottoripyörät odottamassa matkaa Bertouan konttoriin, Aboubakar ja Mamadou lastaushommissa.

Seuraavaksi vähän paikallisia uutisia. Syyskuussa Garoua-Boulaissa - kaupunki Keski-Afrikan tasavallan ja Kamerunin rajalla - keskiafrikkalaiset Seleka-kapinalliset kidnappasivat 12 kamerunilaista. Bertouasta Meigangaan menevä tie oli suljettu muutaman päivän ajan tästä johtuen. Kidnappaajat vaativat johtajansa vapauttamista, joka on vangittuna Bertouassa syytettynä hyökkäyksiin kiihoittamisesta  Kamerunin ja Keski-Afrikan tasavallan rajalla. Kyseinen johtaja oli pidätetty Bertouassa syyskuuussa 2013 suunnitellessaan hyökkäyksiään paikallisessa hotellissa. Tällä hetkellä tilanne Garoua-Boulaissa kyseisen tapauksen kohdalla on jo rauhoittunut mutta pari viikkoa sitten siellä oli taas ollut aseellinen konflikti.

Bertouan ja Batourin välinen pölyinen tie.

Syyskuussa Boko Haram oli onnistunut hakkeroitumaan Kamerunin kansalliselle tv-kanavalle ja laittanut Nigerian kansallislaulun soimaan suoraan uutislähetykseen muutamaksi minuutiksi. Levottomuuksista kuulee aina silloin tällöin, mutta onneksi Bertouassa ei olla nähty mitään Boko-Harameja. Täällä on aika voimakkaasti armeija ja poliisi mukana katukuvassa, joten uskon että tänne ei niin vaan hyökätä. Tosin eräälle poliisille kävi köpelösti Bertouassa elokuussa kun hän yritti ampumalla estää keskiafrikkalaista rikollista pakenemasta. Rikollinen nimittäin päätti napsauttaa poliisilta viidakkoveitsellä irti sen käden, jossa pistooli oli.

Minä ja uusi esimieheni Mamadou tarkastamassa Batourin tulevaa PU-AMIn konttoria.

Ebolasta ollaan myös puhuttu paljon, kollegani Sylvain oli ollut YK:n pakolaisjärjestön kriisikokouksessa joka koski ebolaan varautumista ja sitä minkälainen riski se on Itä-Kamerunille. Kokouksessa oltiin sitä mieltä että taudin leviäminen tänne olisi katastrofaalista. Täällä kun on paljon ihmisiä, huono hygienia sekä paljon pakolaisleirejä. Hedelmälepakot jotka ovat taudin luonnollinen kantaja, asustelevat myös täällä Itä-Kamerunissa. Kuuleman mukaan Bertouan armeijasta oli myös edustaja mukana kokouksessa. Arpinen armeijapäällikkö olikin kovanaamana ehdottanut että armeija voisi aloittaa operaation ampumalla kaikki Bertouan lepakot, jotta vältyttäisiin mahdolliselta ebola-epidemialta. Koko sali oli purskahtanut nauruun. Siitä voi päätellä kuinka varteenotettava ehdotus oli kyseessä. Kriisikokouksista huolimatta en usko että ebolat tänne kovin helposti leviää. Naapurimaa Nigeriakin sai nimittäin taudin jo taltutettua.

Timangoloon vievällä tiellä oli liikennettä.

Sitten vähän synkempiin uutisiin, viime lauantaina eräs paikallisista työntekijöistämme Lolon pakolaisleirillä oli menehtynyt meningitikseen. Koko Bertouan sekä Meigangan toimisto osallistui hautajaisiin jotka olivat koko päivänmittaiset jäähyväisjuhlat. Oli jotenkin hienoa nähdä miten moni ilmaantui paikalle ja kuinka suuri saattue kyseisellä henkilöllä oli.

Kierroksella Timangolon pakolaisleirillä.
.

Muutama viikko sitten menin PU-AMIn auton mukaan katsomaan missä kunnossa Timangolon pakolaisleirille vievä tie on, jotta minun olisi helpompi ymmärtää mitkä autot sopivat millekin reiteille. Reitti oli sadekauden runtelema kuoppainen hiekkatie.

Naiset vesijonossa kaivolle.

Teimme myös kierroksen pakolaisleirillä jossa asuu noin 6000 pakolaista. Oli samalla hienoa ja surullista nähdä pakolaisia. He näyttivät iloisilta, vaikka  pinnan alla on todennäköisesti kova suru koska he ovat saaneet kokea paljon raakuuksia. Pakolaisleirillä vierailu oli hyvä muistutus siitä miksi olen täällä. Konttorissa päivät pitkät istuessa ei nimittäin aina oikein näe suoraan minkä vuoksi tätä työtä tekee.

Tässä oltiin innoissaan kamerasta.

Lomaterveiset kamerunilaiseen tapaan

Edellisistä kuulumisista on vierähtänyt tovi, täällä ollaan nimittäin oltu sillä kauan odotetulla lomamatkalla! Kamerunissa lomalta palatessa päällimmäisenä mielessä on kaksi asiaa: ranta ja miliisit. Koska jälkimmäistä ei saa kuvata, postauksen kuvitus keskittyy ensin mainittuun. Suuntasimme maan länsirannikolle ja katsastettua tuli Kamerunin kuulut rantakohteet Limbe ja Kribi sekä maan suurin kaupunki ja taloudellinen keskus Douala. Sadekausi vähän varjosti rantalomailuamme mutta toimintaa reissusta ei silti puuttunut. Opimme pari uutta ja ilmeisen tärkeää seikkaa Kamerunissa matkustamisesta: älä käytä vihreitä reisitaskuhousuja suurissa kaupungeissa äläkä lähde kotoa ilman rokotuskorttia.

Kalle sadepäivän rantapuuhissa.

Ensimmäisenä lomapäivänämme Doualassa olimme kuin maalaiset suurkaupungissa. Puoli vuotta pienessä Bertouassa vietettyämme neljän miljoonan ihmisen roskat ja kaaos tuntui vyöryvän kohti joka suunnasta. Ruokakaupassa käynti oli oma elämyksensä, voi hannu ja kerttu sitä valikoimaa... suklaata, juustoa, mysliä - kaikkea mistä olemme voineet vain unelmoida kuluneiden kuukausien aikana! Jonkin aikaa sokerihumalassa kaupunkiviidakossa poukkoiltuamme meidät pysäytti silmin nähden raivostunut miliisi, joka suu vaahdossa huutaen osoitti Kallen housuja. ”Military! Boko Haram!”. Karjujalla ja hänen työparillaan oli punaiset baretit ja kunnioitettavan kokoiset konekiväärit, mistä osasimme jo arvata olevamme lirissä. Miehille eivät kelvanneet selitykset siitä, että Kallen housut olivat ihan tavalliset Suomesta ostetut reisitaskuhousut ja että meillä ei ollut kytköksiä Boko Haramiin. Miliisit vaativat Kallea riisumaan housut samantien ja siinä vaiheessa tulikin jo kiire keksiä puhetta tehokkaampia ratkaisuja. Tarjouduimme kipaisemaan viereisessä kaupassa ostamassa Kallelle uudet housut jotka hän vaihtaisi välittömästi. Siihen suostuttiin mutta vain minä saisin mennä, Kalle jäisi. Kyselin lennosta oikeaa kokoa ja painelin kauppaan juoksujalkaa.

Tässä kohtaa on hyvä muistella kaunista auringonlaskua Kribillä.

Housujen vaihtaminen ei tietenkään riittänyt, vaan ollessaan sivukujalla saarroksissa miliisien kanssa Kalle oli joutunut antamaan myös rahallisen lahjuksen päästäkseen menemään. Kanssakäynti miliisien kanssa ei jäänyt tähän yhteen kertaan mutta saimme onneksi levätä muutaman päivän Limbessä ennen seuraavaa kohtaamista. Limbe on Mt Kamerunin kupeessa sijaitseva noin sadantuhannen asukkaan rantakaupunki. Rantojen hieno hiekka on muodostunut vuoresta peräisin olevasta laavasta ja on siksi tumman ruskeaa. Sadekausi näkyi kaupungissa hiljaisina ravintoloina ja hotelleina, joista suurin osa vaikutti jo parhaat päivänsä nähneiltä. Turistisesonkina kaupunki todennäköisesti herää uuteen uskoon, onhan se tiettävästi edelleen yksi Kamerunin suosituimmista lomakohteista.

Limben kaakaon värisiltä rannoilta, vesi oli tähän aikaan jo niin korkealla ettei hiekkaa paljoa näy.

Limbessä oleskelun kohokohta oli vierailu sympaattisessa Limbe Wildlife –keskuksessa, jonne on päätynyt sekalainen joukko laittoman metsästyksen - niin kutsuttu ”bushmeat trade”- seurauksena orvoiksi jääneitä apinoita ja gorilloja. Muun muassa apinan liha on haluttua tavaraa Kamerunissa ja sitä myydään laittomasti teiden varsilla ja joissain ravintoloissa. Tavallisesti orvoiksi jäätyään poikaset menehtyvät luonnossa mutta keskus antaa niille uuden mahdollisuuden. Kun eläimet ovat voimistuneet ja pärjäävät taas omillaan, ne pyritään palauttamaan takaisin luontoon.

Olisiko ollut paviaanien nurkkauksesta.

Limben jälkeen suuntasimme Kamerunin toiseen suosittuun lomakohteeseen, Kribin rannoille. Pilvipeite ei rakoillut paljoa täälläkään mutta hiekkarannalla käyskentely ja meren ihailu ei onneksi katso ilmaa. Toisin kuin Limbessä, Kribillä rannat ovat karkeaa vaaleaa hiekkaa. Sekä matkalla Kribille että palatessa takaisin Bertouaan kohtasimme jo tutun ammattikunnan edustajia. Miliisien tarkastuspisteitä tulee teiden varsilla vastaan vähän väliä ja julkisia kulkuvälineitä pysäytetään niillä ahkerasti. Punabarettinen miliisi viheltää ensin pilliinsä ja käskee sitten kaikki matkustajat ulos bussista. Henkilökortit syynätään tarkkaan ja koitetaan keksiä huomauttamisen aiheita. Valkoisten matkustajien ongelmaksi muodostui tällä kertaa rokotuskortit, jotka olimme tietysti jättäneet kotiin, mutta joita miliisi vaati nyt näytille. Tätä(kään) logiikkaa en ymmärtänyt, emmehän pääsisi edes maahan ilman rokotuskortteja ja passeissa on viisumit ja leimat kunnossa. Kun kortteja ei löytynyt niin pääsimme taas "päällikon" (eli porukan vanhimman ja tukevimman punabaretin) puheille jonka rooliin kuuluu kertoa että meidät viedään seuraavaksi lähimmälle poliisiasemalle tai maahanmuuttovirastoon. Ellei tietysti meiltä sattuisi löytymään ”tuliaisia”, silloin asia saattaa olla neuvoteltavissa.

Tällä mentiin Limbeen.

Onneksi olimme jo saaneet harjoitella Doualassa vastaavaa tilannetta koska mitta kyseisten korruptoituneiden herrojen suhteen oli jo niin täysi ettemme antaneet tällä kertaa periksi. Bussi uhkasi jo jättää meidät ja kuljettajakin kehoitti lahjomaan. Kun totesin toiminnan olevan hävytöntä ottaen huomioon vielä että olemme työskennelleet heidän maansa hyväksi korvauksetta puoli vuotta, uppiniskaisuus palkittiin ja meidän annettiin jatkaa matkaa. Samanlainen episodi toistui taas kotimatkalla Bertouaan mutta vastaavan väsytystaistelun avulla vältyimme joutumasta miliisien kaljojen maksumiehiksi.

Kribin rannalta, taustalla näkyy Lobén vesiputoukset.

Nyt olemme taas kotona ja sorvin ääressä, Bertouaan palaaminen tuntui yllättävän kotoisalta vaikka sitä etukäteen vähän karsastettiinkin. Täällä saa ainakin liikkua rauhassa ja kaikki arjen asiointi tuntuu niin helpolta. Paluuhurmos ehti jo vähän laantua eilen kun yritimme tehdä illalla ruokaa ja sähköä tuli niin heikosti ettemme saaneet edes vettä kiehumaan. Kaapissa on onneksi korppuja aina näitä tilanteita varten ja kylmästä suihkusta saa sellaisen shokin ettei ruokaa enää muistakaan. No, oli meillä sentään Kribiltä ostettu juusto paluuta pehmentämässä. Planin Global Awards –kilpailusta - josta kirjoitin taannoin täällä- on muuten tullut viimein uutisia, bakaprojekti on edennyt omassa kilpailukategoriassaan finaalikolmikkoon! Jännitys tiivistyy kenet raati kruunaa kohta voittajaksi.