Juhlan aiheita

Projektissa saavutettiin viime viikolla merkittävä erävoitto kun Kamerunin opetuslautakunta hyväksyi bakankieliset ensimmäisen luokan oppikirjat käytettäviksi virallisesti alakouluopetuksessa. Täten bakankieli hyväksyttiin Kamerunin peruskoulujärjestelmän virallisten opetuskielien joukkoon, mikä on suuri edistysaskel alkuperäiskansan oikeuksien toteutumisessa. Meneillään olevan ensimmäisen lukuvuoden aikana projektikouluissa on käytetty bakankielisistä oppikirjoista luonnosversioita, joista voidaan opetuslautakunnan hyväksynnän seurauksena painaa nyt viralliset kopiot. Uudet oppikirjat päästään ottamaan käyttöön seuraavan lukuvuoden alussa syyskuussa.

Edessä istuvalla oppilaalla on edessään bakankielinen oppikirja, taaimmaisella Planin jakamat bakan aakkoset.

Kamerunin lippu.

Viikolle osui muitakin juhlan aiheita, kun Kamerun juhli kansallispäiväänsä tiistaina. Kolmiväriset liput nostettiin salkoihin ja baarit olivat täynnä juhlatuulella olevia ihmisiä, jotka olivat korkanneet oluen jos toisenkin. Kansallispäivällä muistetaan päivää vuonna 1972, jolloin Kamerun  luopui liittovaltiojärjestelmästä kun silloinen presidentti Ahmadou Ahidjo yhdisti Kamerunin ranskankielisen ja englanninkielisen osan ja julisti maan yhdistyneeksi tasavallaksi. Liittovaltiohistoriansa vuoksi Kamerunilla ei ole vain yhtä itsenäisyyspäivää. Ranskaan kuulunut osa Kamerunia saavutti itsenäisyyden isäntämaastaan 1. tammikuuta vuonna 1960 ja brittien vallan alla ollut Kamerun itsenäistyi seuraavana vuonna lokakuun ensimmäisenä päivänä. 

 

Kamerunin kartta Payon koulun seinällä.

Ennen ranskalaisten ja brittien saapumista Kamerun oli vuodesta 1884 vuoteen 1916 Saksan siirtomaa. Asemansa horjumista maan sisällä eri heimopäällikoiden ja kauppiaiden välisten valtapyrkimysten vuoksi pelänneet Doualan ja Bamileken päälliköt olivat allekirjoittaneet saksalaisten kanssa sopimuksen, jossa luopuivat suvereniteetistaan saadakseen vastapalvelukseksi saksalaisilta kauppaetuja. Sopimuksen seurauksena lukuisia kansoja ja kulttuurialueita yhdistettiin ja Kamerun poliittisena kokonaisuutena syntyi. Kamerun pitää yhä tänä päivänä sisällään yli 275 erilaista etnistä ja kielellistä ryhmää. Saksalaisten laajentumispyrkimykset Afrikassa tyssäsivät ensimmäisen maailmansodan tappioon ja pian oli voittajien vuoro saada jalkansa tämän vehreän maan kamaralle. Pääosin afrikkalaisista sotilaista koostuneet joukot ajoivat saksalaiset pakosalle vuonna 1916 ja vuonna 1919 Kansainliiton mandaatti jakoi maan brittien ja ranskalaisten hallinnollisiin alueisiin. Britit saivat Nigerian vastaiselta rajalta kaistaleen joka käsitti noin 20 prosenttia maan pinta-alasta ja ranskalaiset loput 80 prosenttia. 

Biyan aatteita yhden koulun johtajan toimistossa.

Ahidjon jälkeen vuonna 1982 vallan kahvaan tarttuikin jo silloinen pääministeri ja nykyinen presidentti Paul Biya eikä ote ole sittemmin herpaantunut. Tänä vuonna 81 vuotta täyttänyt Biya on tasapainoillut valtaistuimellaan 32 vuotta. Valtaan astuessaan Biya myös vaihtoi maan nimen Kamerunin tasavallaksi. Sitkeällä hallinnalla on ollut hyvät ja huonot puolensa. Biya on muun muassa rankattu maailman 20 pahimman diktaattorin joukkoon mutta on toisaalta pysynyt melko maltillisena moniin muihin afrikkalaisiin hallitsijoihin verrattuna. Afrikkalaisin standardein Kamerun on poliittisesti suhteellisen vakaa maa ja sillä on toimivat suhteet naapuriensa ja länsivaltojen kanssa. Korruptio rehottaa kuitenkin kaikilla hallinnon tasoilla ja Kamerun on luokiteltu toistuvasti maailman korruptoituneimpien maiden joukkoon. Kamerun ei ole imartelevassa valossa myöskään lehdistön vapauden suhteen ja laajalevikkisin sanomalehti Cameroun Tribune on valtio-omisteinen. Paul Biyan kuviin törmää vähän kaikkialla. Vastustajat loistavat poissaolollaan.  

Valtiolla on leijonan osuutensa  myös tärkeimmistä teollisuudenaloista ja yrityksistä. Huoli maan ympäristöstä on viime vuosina kasvanut, koska arvioiden mukaan jopa 80 prosenttia Kamerunin metsistä -joissa monet alkuperäiskansat kuten bakat asuvat- on allokoitu hakkuille. Naapurivaltioihin verrattuna Kamerunin metsäsektori toimii kuitenkin jokseenkin kestävällä tavalla sillä hakkuita säännellään ja metsäyritykset ovat velvollisia pitämään huolta käyttämistään teistä ja istuttamaan uusia puita hakattujen tilalle. Yritysten maksamasta vuosittaisesta verosta 10 prosenttia suunnataan alueen paikalliselle väestölle. Se ei ole paljon mutta todennäköisesti enemmän kuin esimerkiksi Kongossa tai Keski-Afrikan tasavallassa, joissa sademetsiä hakataan yhtä lailla mutta valvontamekanismit puuttuvat. Korruptio mahdollistaa silti laittomat hakkuut myös Kamerunissa sekä paikallisten kunnallispäälliköiden vastaanottaman metsäveron käytön muihin tarkoituksiin kuin paikalliseen kehitykseen. 

Puita kuljettavat rekat ajavat niin että tiet pöllyävät, vaivautumatta hidastamaan kyläkoulujen kohdalla.

  

Havaintoja lautaselta ja siitä kuuluisasta afrikkalaisesta aikakäsityksestä

Vetisempi -ja suomalaiskaksikon paljon odottama hieman viileämpi - kausi on selvästi alkamassa, kun sadekuurot yllättävät useammin kuin kerran päivässä ja kestävät pidempään. Kaupunki on entistä vihreämpi, kasvit ja pensaat kasvavat silmissä. Tämä näkyy myös ravintoloiden ruokalistoilla, jonne on ilmestynyt kaipaamaamme kasvisruokaa. Vihreää saa varmimmin lautaselleen, kun kysyy ravintolan pitäjältä sattuuko heillä olemaan ”des herbes” eli yrttejä. Maukas riisin kanssa tarjoiltava vihreä mössö syntyy erilaisista seudulla kasvavien puskien lehdistä, ja tottelee esimerkiksi nimeä Folong tai Zom.

Lehtien kaveriksi sekoitetaan kuivattua kalaa tai lihapaloja.

Suurinta herkkuamme on ndolé, joka on peräisin Vernonia amygdalina -nimisestä troppisessa Afrikassa kasvavasta puskasta, tunnetaan englanniksi myös nimellä "bitter leaf". Kyseinen ruokalaji on ravintoloiden ruokalistoilla harvinaisuus, koska sen valmistamiseen menee toista tuntia. Pisin aika kuluu lehtien liottamiseen kitkerän maun poistamiseksi. Ndoléeta voi päästä nauttimaan jos soittaa ravintolaan hyvissä ajoin (täkäläisen aikakäsityksen mukaan monta tuntia) etukäteen, jotta he voivat käydä hankkimassa ateriaan tarvittavat lehdet ja aloittaa valmistamisen. 

 

David kutsui meidät viime viikonloppuna vaimonsa valmistamalle taivaalliselle ndoléelle nyt kun olemme saman korttelin asukkaita.

Myös lounasta paikallisissa ruokapaikoissa suunnitellessaan kannattaa ruoka käydä tilaamassa paikan päältä tuntia etukäteen ellei halaja istua kolmatta osaa työpäivästään ravintolassa kuuntelemassa afrikkalaista poppia. En ole vielä päässyt ihan jyvälle siitä, johtuuko se etten näe työkavereitani useinkaan syömässä ravintoloiden pitkästä odotusajasta, lounaan hinnan käyttämisestä mieluummin muihin tarkoituksiin vaiko siitä ettei syömiselle jää työtehtävien lomassa aikaa (en ole todistanut eväiden syöntiäkään jos banaaneja ei lasketa). Meikäläinen on niin heikkoa tekoa ettei useinkaan jaksa koko päivää banaanilla mutta nämä ne vain painavat töitä, pomoni etunenässä. Työpäivät venyvät aina yli lakisääteisen ajan ja tiedän esimieheni ja hänen assistenttinsa käyvän toimistolla viikonloppuisinkin. Tosin paljon työaikaa kuluu täällä päivittäin sellaisiin asioihin, joita Suomessa pidettäisiin harvinaisina poikkeuksina tai aikataulukömmähdyksinä. On tavallista, että tapaamisia sovitaan useamman ihmisen kanssa päällekkäin ja epäonnisimmalle neuvotaan vain tulemaan seuraavana päivänä uudestaan. Kouluvierailuille eli kenttämatkoille lähtemisestä päätetään joko hyvissä ajoin tai lennossa, mutta yleensä molemmissa tapauksissa sovittuna ajankohtana ei olekaan vapaata autoa jolla voitaisiin lähteä tai toimiston johtajan hyväksyntä matkalle puuttuu. Ylemmän tahon kirjallinen lupa tarvitaan moneen asiaan ja joskus tuota puumerkkiä on metsästetty viikonloppunakin, kun lähdön on ollut määrä tapahtua maanantaina ja viikolla ihmiset ovat itse kukin kokoustamassa ympäri kaupunkia. 

David, Kalle ja Didier ravintola La Sawan edessä Lomiéssa, jossa ruoka tuli hämmästyttävän nopeasti. Kainalossa paikan kokki.

Paikallinen kokoustamiskulttuuri onkin ihan oma lukunsa. Alkamisajankohdaksi ilmoitetaan aina 8.30 jolloin virallinen työaika alkaa, mutta kokous ei luultavimmin ala ennen kymmentä. Osallistujat varaavat paikkansa laukuilla ja takeilla mutta lähtevät sitten kukin omille teilleen, jotkut jäävät tekemään töitä kokoustamishuoneeseen. Kun huone on vähitellen täyttynyt uudestaan ihmisistä odotellaan vielä toimiston johtajaa. Johtaja joko saapuu ennen pitkää tai lähettää sähkopostin, jossa antaa luvan kokouksen aloittamiselle ilman häntä. Kokoukset venyvät ymmärrettävästi myös toisesta päästä suunnitellun lopetusajankohdan yli. Sovitut asiat vaikuttavat silti tapahtuvan ja järjestyvän aina omalla tavallaan, ainoa kärryiltä missään vaiheessa tippunut on eräs suomalainen.

Kohta ropisee taas.

Huomenna juhlitaan Kamerunin kansallispäivää ja Bertouan keskustan juhlapaikalla tulee kuuleman mukaan olemaan vilinää. Silloin myös Planin toimisto hiljenee, suunnitelmissamme on käydä keskustassa pyörähtämässä ja kenties metsästää jostakin Kamerunin kansalllisruoaksikin tituleerattua ndoléeta.

 

 

Muuttopuuhissa mopon kyydissä

Viikonloppu kului muuttopuuhissa kun karistimme viimein hotelli Talman pölyt jaloistamme ja siirsimme tavaramme keskustan ulkopuolelta löytämäämme uuteen kotiin. Muuttokuorma ja muuttajat kulkivat kätevästi moottoripyörän perään kiinnitetyllä lavalla. Eniten aikaa menikin asunnon lattioiden pesuun pimeässä, sähkökatkot ovat joka iltaisia ja kestävät pitkään, mutta suurimman lattiapinta-alan pääsimme onneksi jo peittämään naapurilta ostamallamme matolla. Työmatka piteni mutta oma koti on matkan arvoinen, ennen nukahtamista saa hotellin televisioiden sijaan kuunnella heinäsirkkoja ja viikonloppuisin naapuruston lyömäsoittimia, jotka kuulostavat aika hyviltä. Vesikin on puhdasta ja säiliön ansiosta vedentulo ei ole riippuvainen sähköstä.

Maisemia lenkkipolun varrelta.

Nyt kun keskustaan ja toimistolle pääsee vain mopotaksilla on (etenkin Kallen) haaveissa oman mopon hankinta. Uuden ostaminen tulisi liian kalliiksi mutta pidämme silmällä käytettyjä, jotka eivät ole vielä "trop fatigué" (=liian väsyneitä, erään uusia ja varsin tyyriitä menopelejä kaupanneen myyjän käyttämä ilmaisu käytetyistä mopoista).

Paikallinen autokoulu, tulee ehkä kohta ajankohtaiseksi.

Näimme toissa viikkoisella koulu- ja kyläkierroksella myös joitain monguluja, eli bakojen perinteisiä asuinsijoja. Monguluissa käytetään rakennusaineena nuoria puiden oksia ja versoja niiden joustavuuden vuoksi, joista maja saa uniikin muotonsa.

Etenkin naisilla sanotaan olevan tärkeä rooli mongulujen rakentamisessa.

Bakankielisen opetuksen aloittaminen sekä kouluruokailukokeilu ovat houkutelleet oppilaita kouluun monilukuisempina kuin aiempina vuosina. Payosin koulussa oppilaiden vanhemmat rakensivat uuden luokkahuoneen vastaukseksi istumapaikkojen kasvaneeseen kysyntään.

Payosin ekaluokkalaisille tänä vuonna rakennettu luokkahuone.

Sadekuurot ovat sadekauden alussa lyhyitä mutta tehokkaita. Viisi minuuttia kuvan ottamisen jälkeen luokkaan pääsisi helpoiten vesisuksilla.

Punainen maaperä muuttuu sateella nopeasti puroiksi.

Loppuun vielä varsin tavallinen näky kämpällämme iltaisin.

Iltapalaa otsalampun valossa.

Terveisiä projektikouluista ja tien päältä

Tiivis ja töyssyinen viikko on takana ja istuinlihakset lepäävät taas kiitollisina toimiston työtuolilla, nettikin toimii parin päivän katkon jälkeen. Viime viikko kului Carolin kanssa tien päällä kun vierailimme neljässä projektissa mukana olevassa koulussa, joissa on ensimmäinen lukukausi bakankielistä opetusta meneillään. Kouluista lähin sijaitsee Mayosin kylässä ja on Bertouasta vain kolmen vartin ajomatkan päässä mutta kauimpaan Lomién kaupungin lähellä sijaitsevaan kouluun on matkaa yli kuusi tuntia, joista reippaat neljä tuntia toisinaan kyntöpeltoa muistuttavaa hiekkatietä. Sadekuurot hidastivat matkantekoamme, sillä ne tekevät teistä nopeasti liejuisia ja entistä vaikeakulkuisempia. Planin maasturi ja kokenut kuljettaja David taituroivat meidät kuitenkin aina ehjin nahoin perille. Kaikki matkaa taittaneet eivät olleet yhtä onnekkaita, tien varrella tuli vastaan useampikin rekka jonka mäen nousu oli jäänyt puolitiehen.

Sutii sutii.

Kouluvierailujen aikana pääsimme seuraamaan oppituntien kulkua. Moni opettaja oli Carolin mukaan edistynyt hyvin bakankielen opinnoissaan ja kaikilla seuraamillamme tunneilla käytettiin pelkästään bakaa opetuskielenä. Carol testasi myös oppilaiden kykyä tunnistaa bakan kielen aakkosia satunnaisessa järjestyksessä sekä suullisesti että kirjallisesti. Kouluissa on aiemmin käytetty opetusmetodina suureksi osaksi sanelua, minkä seurauksena oppilaat eivat välttämättä opi tunnistamaan yksittäisiä kirjaimia silloin kun ne eivät ole aakkosjärjestyksessä. Edistystä oli tapahtunut tälläkin saralla.

Carol vaihtamassa ajatuksia bakankielisestä opetuksesta uuden opettajan kanssa. Vasemmalla Planin työntekijä Didier.

Tapasimme myös oppilaiden vanhempia ja saimme tilaisuuden kysyä heidän mielipidettään bakankielisestä opetuksesta. Vanhemmat, joista suurin osa ei osaa lukea eikä kirjoittaa, vaikuttivat olevan tyytyväisiä siihen, että heidän lapsillaan on mahdollisuus oppia omalla kielellään. Eniten kiitosta sai kouluruokatarjoilun aloittaminen. Projektikouluissa käynnistettiin viime vuonna kouluruokailukokeilu, jossa oppilaiden vanhemmat ovat vastuussa koululounaan järjestämisestä. Yksi  koulujen suurimmista ongelmista on ollut oppilaiden lukuisat poissaolot. Kouluruokailun puuttumisella on osansa poissaolojen aiheuttajana, koska oppilaat eivät jaksa keskittyä opetukseen tyhjin mahoin ja lähtevät kesken koulupäivän etsimään suuhun pantavaa joko kotoaan tai koulua ymparöivästä sademetsästä, eivätkä palaa enää iltapäivän tunneille. Projektikouluissa vanhempien on tarkoitus järjestää kouluruokailu kahdesti viikossa. Haasteena on edelleen riittävän monen vanhemman saaminen sitoutumaan kouluruokailun järjestämiseen, sillä useimmat heistä ovat päivisin metsässä työskentelemässä eikä lounaan toimittaminen koululle sovittuna aikana ole helppoa. Kouluruokailukokeilu on kuitenkin saatu käyntiin kaikissa projektikouluissa, joissain paremmalla ja toisissa hieman vaihtelevammalla menestyksellä. Joka tapauksessa oppilaiden lukumäärä on kaikissa projektikouluissa lisääntynyt kuluneen lukuvuoden aikana. 

Carol ja oppilaiden vanhempia Payosin koulussa. Eturivissä kolmantena oikealla istuu Planin työntekijä Jacques.

Toinen syy oppilaiden poissaoloille on pitkät koulumatkat, joita esimerkiksi rankkasateiden aikana lasten on vaikea lähteä taivaltamaan ilman suojaa. Kävimme pari viikkoa sitten yhden projektikoulun oppilaan perheen luona vierailulla, johon edellisen kirjoituksen kuva liittyy. Kyseisen baka-tytön koulumatka yhteen suuntaan on seitsemän kilometriä, joka kuusivuotiaan tulee taittaa jalkaisin nuoremman sisaruksensa kanssa. Vierailumme liittyi toukokuun lopulla kuvattavaan dokumenttiin, jonka tarkoituksena on näyttää, millaisia vaikeuksia syrjäisillä seuduilla asuvat lapset kohtaavat koulua käydessään. Visiittimme oli eräänlainen simulaatio toukokuun lopun kuvauksia varten, sillä dokumenttiin haastateltava bakatyttö ei ole aiemmin tavannut meikäläisen näköisiä ihmisiä ja dokumentin tekijät tulevat Ranskasta. Kerron seuraavassa kyseisestä vierailusta hieman lisää.

Madame Solangen luokka Nomedjohin koulussa.

Helteestä huolimatta pukukoodi koulu- ja kylävierailuilla on pitkät lahkeet ja pitkät hihat, sillä sademetsän kupeessa on paljon hyttysiä seka pieniä (ja nälkäisiä) kärpäsiä. Kuoppaisen ajomatkan jälkeen pysähdyimme tien varteen rakennettujen kolmen majan eteen, joissa meitä odottanut bakaperhe asuu. Asuinsijat ovat tarkan käden jäljen tulosta. Palmupuuta hyödynnetään rakennusmateriaalina sekä talojen seinissä että katoissa, jotka on tehty palmun lehdistä. Meitä tultiin autolle varovasti vastaan ja jotkut lapsista pitivät aluksi muutaman metrin turvaväliä, mutta tilanne vapautui kun näytin kännykästäni kuvia Suomesta ja lumikinoksista (ja Suomen kesästä puutarhatuolissa nauttivasta äidistäni, joka herätti myös mielenkiintoa). Vierailun päätteeksi lapset rohkaistuivat jo esittämään koulussa oppimiaan lauluja ja tansseja. Sävelkorva oli kohdillaan ja rytmi upeasti veressä jo kaikista pienimmilläkin.

Seuraava laulu mietinnässä.

Paluumatkalla pysähdyimme Abong Mbangin bussiasemalle myöhäiselle lounaalle. Tyydyimme Kallen kanssa Nyong-joesta pyydystettyyn kalaan, mutta suurisydäminen ja -kokoinen kuljettajamme Bienvenue (nimi on ranskaa ja tarkoittaa suomeksi “tervetuloa”) valitsi listan kahdesta vaihtoehdosta toisen, kaniinin pään. Emme voineet kuin ihailla hänen kykyään erotella näppärästi syötäväksi kelpaavat ja kelpaamattomat osat toisistaan samalla kun taistelimme itse kanin pään anatomiaan verrattuna mitättömien kalan ruotojen kanssa. Termillä “bushmeat” viitataan täällä kaikkeen vapaana sademetsästä pyydystettyyn riistaan. Paremmin varustettujen ravintoloiden listalta löytyy muun muassa piikkisikaa, siiliä, kyytä, pythonia, varaania, krokotiiliä ja eri eläinten sisäelimiä. Körötellessämme mahat kylläisinä kotiinpäin ajotiellä tuli vastaan varaania (suurta liskoa) olallaan kantava mies. Bienvenue pysäytti auton välittömästi tien sivuun ja alkoi tinkimään liskolle hintaa. Eläimen käyttötarkoitusta udellessani sain kuulla sen valmistuksen ateriaksi olevan helppoa ja nopeaa. Ruho paloitellaan niin että osat mahtuvat pataan, annetaan kiehua, lisätään runsaasti mausteita perään –ja juhlaruoka on valmis. Varaani lähti mukaan auton takakontissa 4000 CFA –frangilla eli noin kuudella eurolla.

Pitkän matkan bussit myydään niin täyteen kuin mahdollista. Bussi joutuu tosin maksamaan muutaman lantin ylimääräistä "liikakiloista" tien varrella päivystäville poliiseille.

 Ensi viikolla laitan vielä lisää kuvia Carolin kanssa tehdyistä kouluvierailuista.