Peukut pystyyn

Osallistuimme bakaprojektilla toukokuun lopussa Planin vuosittaiseen Global Awards -kilpailuun, jossa Planin toimistot ympäri maailman ottavat mittaa toisistaan. Kilpailussa mittelöidään seitsemässä eri
kategoriassa ja siinä ovat mukana kaikki 69 maata, joissa Plan toimii. Saimme täällä Bertouan perukoilla jokin aika sitten kuulla, että projektimme oli voittanut alueellisen tason - eli Länsi-Afrikan - karsinnan omassa kategoriassaan ja kilpailisi seuraavaksi kansainvälisellä tasolla kuuden muun maan kanssa.

Bakankielisellä oppitunnilla.

Nyt onkin jännät paikat, koska tuomaristo valitsee finalistikolmikon elokuun aikana. Kilpailussa näin hyvin menestyminen oli varsinainen jytky, koska kilpailuhakemuksen kirjoittaminen ei totutusti mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Olimme projektin monitoroinnista vastaavan Jacquesin kanssa raapustelleet tekstiä kasaan pitkin toukokuuta osallistuaksemme kilpailuun kategoriassa "paras hankkeen suunnittelu ja toteutus". Hakemus lähetettiin paria päivää ennen määräpäivää Yaoundén maatoimistoon hyväksyttäväksi ja kilpailuraadille toimitettavaksi, koska maatoimisto vastaa aina viime kädessä myös paikallistoimistojen ulkoisesta viestinnästä.

Alla numerot bakaksi, ylemmän piirustuksen käännös jäi arvoitukseksi.

Päivää ennen hakuajan päättymistä helatorstaina maatoimistosta tuli puhelu, jossa he kehuivat hakemusta hyväksi mutta haluaisivat vaihtaa kilpailukategoriaa. Maatoimiston mukaan projektilla olisi paremmat mahdollisuudet menestyä kategoriassa "paras vaikuttamistyökampanja". Onkin totta, etta vaikuttamistyö on ollut projektin vahvin puoli ja ruohonjuuritasolla edistys on ollut hitaampaa, niinkuin kehitysyhteistyöprojekteissa usein on. Suurin edistysaskel on kiistatta ollut bakankielisten oppikirjojen hyväksyminen Kamerunin opetuslautakunnan toimesta ja bakankielen hyväksyminen maan virallisten opetuskielien joukkoon. Kirjoitin tästä aiemmin Juhlan aiheita -postauksessa.

Mayosin koulun pihalta.

Satuin olemaan toimistolla puhelun aikaan ainoa tiimin jäsen, koska muut olivat Abong Mbangissa tapaamisissa. Kysymykset uuden kategorian kilpailulomakkeessa olivat ihan erit ja oma tietämykseni projektista vielä vähän hataralla pohjalla. "Voitko lähettää tämän minulle kello 16 mennessä?" kysyi maatoimiston viestintäpäällikölle kuuluva tomera naisääni linjan toisesta päästä. Afrikkalainen aikakäsitys on sinänsä mielenkiintoinen konsepti, että samalla kun asioiden tiedetään tapahtuvan aina sovitusta aikataulusta myöhässä, niiden silti suunnitellaan tapahtuvan usein epärealistisen nopeasti ja siksi työsuunnitelmien laatiminen on käytännössä mahdotonta (ja aika hupia toimiston sisäisissä kokouksissa, kun kaikki vakuuttavat toimittavansa raportit seuraavana päivänä vaikka tietävät että seuraavan puolen vuoden aikana olisi realistisempi tavoite).

Lasten askartelema Plan-kello projektikoulun seinällä.

Monikulttuurisessa ympäristössä silti oppii, virittäytymällä kirjoittaessa afrikkalaiseen mentaliteettiin "ei se ole niin justiinsa" pitäen samalla toisella silmällä kelloa suomalaiseen tyyliin "vaikka kaikki muu pettää niin aikataulu ei", saatiin hakemus menemään määräajan puitteissa. Kilpailutulosten jännittämisen lisäksi tässä kuussa pitäisi startata bakalapsille suunnattu back to school -kampanja, jonka levityksestä ollaan sovittu muutaman paikallisen radiokanavan kanssa. Tavoitteena tietysti on, että yhä useammat vanhemmat lähettäisivät lapsensa kouluun ja että etenkin tyttöjen lukumäärä koulunpenkeillä kasvaisi.

Viikonlopun tennisrääkissä. Onneksi oli ahkera pallopoika mukana.

Kotona viikonloppu kului tavaroita tuuletellessa ja pyykkiä pestessä, paljon odotetulla sadekaudella ja viileämmallä kämpällä on nimittäin myös varjopuolensa. Vähän kaikki on homeessa, vaatteet ja rahat, toilettilaukut ja muut mahdolliset kangaspinnat. Ettei meininki olisi mennyt liian ummehtuneeksi niin käytiin tennistäkin pelaamassa, siitä on nyt tullut joka viikonloppuinen ohjelmanumero. Saimme kuulla että ihan hyviksi luulemamme Bertouasta ostetut mailat kelpaisivat pikemminkin museoon kuin pelikentälle, painavatkin kuin synti. Mutta, vaikka olkapäätä vähän särkisikin tunnin päätteeksi niin mieli on kevyempi, ja ne samat pöperöt jotka ovat arkena jo alkaneet vähän tökkimään... maistuvat taivaallisilta.

Loppukevennykseksi Kallen homeinen retkityyny. (Kuvan saa halutessaan klikata suuremmaksi.)