Viikonloppu kului muuttopuuhissa kun karistimme viimein
hotelli Talman pölyt jaloistamme ja siirsimme tavaramme keskustan ulkopuolelta
löytämäämme uuteen kotiin. Muuttokuorma ja muuttajat kulkivat kätevästi moottoripyörän
perään kiinnitetyllä lavalla. Eniten aikaa menikin asunnon lattioiden pesuun
pimeässä, sähkökatkot ovat joka iltaisia ja kestävät pitkään, mutta suurimman
lattiapinta-alan pääsimme onneksi jo peittämään naapurilta ostamallamme matolla.
Työmatka piteni mutta oma koti on matkan arvoinen, ennen nukahtamista saa hotellin
televisioiden sijaan kuunnella heinäsirkkoja ja viikonloppuisin naapuruston lyömäsoittimia, jotka kuulostavat aika hyviltä. Vesikin on puhdasta ja säiliön
ansiosta vedentulo ei ole riippuvainen sähköstä.
|
Maisemia lenkkipolun varrelta. |
Nyt kun keskustaan ja toimistolle pääsee vain mopotaksilla on (etenkin Kallen) haaveissa oman mopon hankinta. Uuden ostaminen tulisi liian kalliiksi mutta pidämme silmällä käytettyjä, jotka eivät ole vielä "trop fatigu
é" (=liian väsyneitä, erään uusia ja varsin tyyriitä menopelejä kaupanneen myyjän käyttämä ilmaisu käytetyistä mopoista).
|
Paikallinen autokoulu, tulee ehkä kohta ajankohtaiseksi. |
|
Näimme toissa viikkoisella koulu- ja kyläkierroksella myös joitain monguluja, eli bakojen perinteisiä asuinsijoja. Monguluissa käytetään rakennusaineena nuoria puiden oksia ja versoja niiden joustavuuden vuoksi, joista maja saa uniikin muotonsa.
|
Etenkin naisilla sanotaan olevan tärkeä rooli mongulujen rakentamisessa. |
|
|
|
|
Bakankielisen opetuksen aloittaminen sekä kouluruokailukokeilu ovat houkutelleet oppilaita kouluun monilukuisempina kuin aiempina vuosina. Payosin koulussa oppilaiden vanhemmat rakensivat uuden luokkahuoneen vastaukseksi istumapaikkojen kasvaneeseen kysyntään.
|
Payosin ekaluokkalaisille tänä vuonna rakennettu luokkahuone. |
Sadekuurot ovat sadekauden alussa lyhyitä mutta tehokkaita. Viisi minuuttia kuvan ottamisen jälkeen luokkaan pääsisi helpoiten vesisuksilla.
|
Punainen maaperä muuttuu sateella nopeasti puroiksi. |
Loppuun vielä varsin tavallinen näky kämpällämme iltaisin.
|
Iltapalaa otsalampun valossa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti