Havaintoja lautaselta ja siitä kuuluisasta afrikkalaisesta aikakäsityksestä

Vetisempi -ja suomalaiskaksikon paljon odottama hieman viileämpi - kausi on selvästi alkamassa, kun sadekuurot yllättävät useammin kuin kerran päivässä ja kestävät pidempään. Kaupunki on entistä vihreämpi, kasvit ja pensaat kasvavat silmissä. Tämä näkyy myös ravintoloiden ruokalistoilla, jonne on ilmestynyt kaipaamaamme kasvisruokaa. Vihreää saa varmimmin lautaselleen, kun kysyy ravintolan pitäjältä sattuuko heillä olemaan ”des herbes” eli yrttejä. Maukas riisin kanssa tarjoiltava vihreä mössö syntyy erilaisista seudulla kasvavien puskien lehdistä, ja tottelee esimerkiksi nimeä Folong tai Zom.

Lehtien kaveriksi sekoitetaan kuivattua kalaa tai lihapaloja.

Suurinta herkkuamme on ndolé, joka on peräisin Vernonia amygdalina -nimisestä troppisessa Afrikassa kasvavasta puskasta, tunnetaan englanniksi myös nimellä "bitter leaf". Kyseinen ruokalaji on ravintoloiden ruokalistoilla harvinaisuus, koska sen valmistamiseen menee toista tuntia. Pisin aika kuluu lehtien liottamiseen kitkerän maun poistamiseksi. Ndoléeta voi päästä nauttimaan jos soittaa ravintolaan hyvissä ajoin (täkäläisen aikakäsityksen mukaan monta tuntia) etukäteen, jotta he voivat käydä hankkimassa ateriaan tarvittavat lehdet ja aloittaa valmistamisen. 

 

David kutsui meidät viime viikonloppuna vaimonsa valmistamalle taivaalliselle ndoléelle nyt kun olemme saman korttelin asukkaita.

Myös lounasta paikallisissa ruokapaikoissa suunnitellessaan kannattaa ruoka käydä tilaamassa paikan päältä tuntia etukäteen ellei halaja istua kolmatta osaa työpäivästään ravintolassa kuuntelemassa afrikkalaista poppia. En ole vielä päässyt ihan jyvälle siitä, johtuuko se etten näe työkavereitani useinkaan syömässä ravintoloiden pitkästä odotusajasta, lounaan hinnan käyttämisestä mieluummin muihin tarkoituksiin vaiko siitä ettei syömiselle jää työtehtävien lomassa aikaa (en ole todistanut eväiden syöntiäkään jos banaaneja ei lasketa). Meikäläinen on niin heikkoa tekoa ettei useinkaan jaksa koko päivää banaanilla mutta nämä ne vain painavat töitä, pomoni etunenässä. Työpäivät venyvät aina yli lakisääteisen ajan ja tiedän esimieheni ja hänen assistenttinsa käyvän toimistolla viikonloppuisinkin. Tosin paljon työaikaa kuluu täällä päivittäin sellaisiin asioihin, joita Suomessa pidettäisiin harvinaisina poikkeuksina tai aikataulukömmähdyksinä. On tavallista, että tapaamisia sovitaan useamman ihmisen kanssa päällekkäin ja epäonnisimmalle neuvotaan vain tulemaan seuraavana päivänä uudestaan. Kouluvierailuille eli kenttämatkoille lähtemisestä päätetään joko hyvissä ajoin tai lennossa, mutta yleensä molemmissa tapauksissa sovittuna ajankohtana ei olekaan vapaata autoa jolla voitaisiin lähteä tai toimiston johtajan hyväksyntä matkalle puuttuu. Ylemmän tahon kirjallinen lupa tarvitaan moneen asiaan ja joskus tuota puumerkkiä on metsästetty viikonloppunakin, kun lähdön on ollut määrä tapahtua maanantaina ja viikolla ihmiset ovat itse kukin kokoustamassa ympäri kaupunkia. 

David, Kalle ja Didier ravintola La Sawan edessä Lomiéssa, jossa ruoka tuli hämmästyttävän nopeasti. Kainalossa paikan kokki.

Paikallinen kokoustamiskulttuuri onkin ihan oma lukunsa. Alkamisajankohdaksi ilmoitetaan aina 8.30 jolloin virallinen työaika alkaa, mutta kokous ei luultavimmin ala ennen kymmentä. Osallistujat varaavat paikkansa laukuilla ja takeilla mutta lähtevät sitten kukin omille teilleen, jotkut jäävät tekemään töitä kokoustamishuoneeseen. Kun huone on vähitellen täyttynyt uudestaan ihmisistä odotellaan vielä toimiston johtajaa. Johtaja joko saapuu ennen pitkää tai lähettää sähkopostin, jossa antaa luvan kokouksen aloittamiselle ilman häntä. Kokoukset venyvät ymmärrettävästi myös toisesta päästä suunnitellun lopetusajankohdan yli. Sovitut asiat vaikuttavat silti tapahtuvan ja järjestyvän aina omalla tavallaan, ainoa kärryiltä missään vaiheessa tippunut on eräs suomalainen.

Kohta ropisee taas.

Huomenna juhlitaan Kamerunin kansallispäivää ja Bertouan keskustan juhlapaikalla tulee kuuleman mukaan olemaan vilinää. Silloin myös Planin toimisto hiljenee, suunnitelmissamme on käydä keskustassa pyörähtämässä ja kenties metsästää jostakin Kamerunin kansalllisruoaksikin tituleerattua ndoléeta.