Terveisiä projektikouluista ja tien päältä

Tiivis ja töyssyinen viikko on takana ja istuinlihakset lepäävät taas kiitollisina toimiston työtuolilla, nettikin toimii parin päivän katkon jälkeen. Viime viikko kului Carolin kanssa tien päällä kun vierailimme neljässä projektissa mukana olevassa koulussa, joissa on ensimmäinen lukukausi bakankielistä opetusta meneillään. Kouluista lähin sijaitsee Mayosin kylässä ja on Bertouasta vain kolmen vartin ajomatkan päässä mutta kauimpaan Lomién kaupungin lähellä sijaitsevaan kouluun on matkaa yli kuusi tuntia, joista reippaat neljä tuntia toisinaan kyntöpeltoa muistuttavaa hiekkatietä. Sadekuurot hidastivat matkantekoamme, sillä ne tekevät teistä nopeasti liejuisia ja entistä vaikeakulkuisempia. Planin maasturi ja kokenut kuljettaja David taituroivat meidät kuitenkin aina ehjin nahoin perille. Kaikki matkaa taittaneet eivät olleet yhtä onnekkaita, tien varrella tuli vastaan useampikin rekka jonka mäen nousu oli jäänyt puolitiehen.

Sutii sutii.

Kouluvierailujen aikana pääsimme seuraamaan oppituntien kulkua. Moni opettaja oli Carolin mukaan edistynyt hyvin bakankielen opinnoissaan ja kaikilla seuraamillamme tunneilla käytettiin pelkästään bakaa opetuskielenä. Carol testasi myös oppilaiden kykyä tunnistaa bakan kielen aakkosia satunnaisessa järjestyksessä sekä suullisesti että kirjallisesti. Kouluissa on aiemmin käytetty opetusmetodina suureksi osaksi sanelua, minkä seurauksena oppilaat eivat välttämättä opi tunnistamaan yksittäisiä kirjaimia silloin kun ne eivät ole aakkosjärjestyksessä. Edistystä oli tapahtunut tälläkin saralla.

Carol vaihtamassa ajatuksia bakankielisestä opetuksesta uuden opettajan kanssa. Vasemmalla Planin työntekijä Didier.

Tapasimme myös oppilaiden vanhempia ja saimme tilaisuuden kysyä heidän mielipidettään bakankielisestä opetuksesta. Vanhemmat, joista suurin osa ei osaa lukea eikä kirjoittaa, vaikuttivat olevan tyytyväisiä siihen, että heidän lapsillaan on mahdollisuus oppia omalla kielellään. Eniten kiitosta sai kouluruokatarjoilun aloittaminen. Projektikouluissa käynnistettiin viime vuonna kouluruokailukokeilu, jossa oppilaiden vanhemmat ovat vastuussa koululounaan järjestämisestä. Yksi  koulujen suurimmista ongelmista on ollut oppilaiden lukuisat poissaolot. Kouluruokailun puuttumisella on osansa poissaolojen aiheuttajana, koska oppilaat eivät jaksa keskittyä opetukseen tyhjin mahoin ja lähtevät kesken koulupäivän etsimään suuhun pantavaa joko kotoaan tai koulua ymparöivästä sademetsästä, eivätkä palaa enää iltapäivän tunneille. Projektikouluissa vanhempien on tarkoitus järjestää kouluruokailu kahdesti viikossa. Haasteena on edelleen riittävän monen vanhemman saaminen sitoutumaan kouluruokailun järjestämiseen, sillä useimmat heistä ovat päivisin metsässä työskentelemässä eikä lounaan toimittaminen koululle sovittuna aikana ole helppoa. Kouluruokailukokeilu on kuitenkin saatu käyntiin kaikissa projektikouluissa, joissain paremmalla ja toisissa hieman vaihtelevammalla menestyksellä. Joka tapauksessa oppilaiden lukumäärä on kaikissa projektikouluissa lisääntynyt kuluneen lukuvuoden aikana. 

Carol ja oppilaiden vanhempia Payosin koulussa. Eturivissä kolmantena oikealla istuu Planin työntekijä Jacques.

Toinen syy oppilaiden poissaoloille on pitkät koulumatkat, joita esimerkiksi rankkasateiden aikana lasten on vaikea lähteä taivaltamaan ilman suojaa. Kävimme pari viikkoa sitten yhden projektikoulun oppilaan perheen luona vierailulla, johon edellisen kirjoituksen kuva liittyy. Kyseisen baka-tytön koulumatka yhteen suuntaan on seitsemän kilometriä, joka kuusivuotiaan tulee taittaa jalkaisin nuoremman sisaruksensa kanssa. Vierailumme liittyi toukokuun lopulla kuvattavaan dokumenttiin, jonka tarkoituksena on näyttää, millaisia vaikeuksia syrjäisillä seuduilla asuvat lapset kohtaavat koulua käydessään. Visiittimme oli eräänlainen simulaatio toukokuun lopun kuvauksia varten, sillä dokumenttiin haastateltava bakatyttö ei ole aiemmin tavannut meikäläisen näköisiä ihmisiä ja dokumentin tekijät tulevat Ranskasta. Kerron seuraavassa kyseisestä vierailusta hieman lisää.

Madame Solangen luokka Nomedjohin koulussa.

Helteestä huolimatta pukukoodi koulu- ja kylävierailuilla on pitkät lahkeet ja pitkät hihat, sillä sademetsän kupeessa on paljon hyttysiä seka pieniä (ja nälkäisiä) kärpäsiä. Kuoppaisen ajomatkan jälkeen pysähdyimme tien varteen rakennettujen kolmen majan eteen, joissa meitä odottanut bakaperhe asuu. Asuinsijat ovat tarkan käden jäljen tulosta. Palmupuuta hyödynnetään rakennusmateriaalina sekä talojen seinissä että katoissa, jotka on tehty palmun lehdistä. Meitä tultiin autolle varovasti vastaan ja jotkut lapsista pitivät aluksi muutaman metrin turvaväliä, mutta tilanne vapautui kun näytin kännykästäni kuvia Suomesta ja lumikinoksista (ja Suomen kesästä puutarhatuolissa nauttivasta äidistäni, joka herätti myös mielenkiintoa). Vierailun päätteeksi lapset rohkaistuivat jo esittämään koulussa oppimiaan lauluja ja tansseja. Sävelkorva oli kohdillaan ja rytmi upeasti veressä jo kaikista pienimmilläkin.

Seuraava laulu mietinnässä.

Paluumatkalla pysähdyimme Abong Mbangin bussiasemalle myöhäiselle lounaalle. Tyydyimme Kallen kanssa Nyong-joesta pyydystettyyn kalaan, mutta suurisydäminen ja -kokoinen kuljettajamme Bienvenue (nimi on ranskaa ja tarkoittaa suomeksi “tervetuloa”) valitsi listan kahdesta vaihtoehdosta toisen, kaniinin pään. Emme voineet kuin ihailla hänen kykyään erotella näppärästi syötäväksi kelpaavat ja kelpaamattomat osat toisistaan samalla kun taistelimme itse kanin pään anatomiaan verrattuna mitättömien kalan ruotojen kanssa. Termillä “bushmeat” viitataan täällä kaikkeen vapaana sademetsästä pyydystettyyn riistaan. Paremmin varustettujen ravintoloiden listalta löytyy muun muassa piikkisikaa, siiliä, kyytä, pythonia, varaania, krokotiiliä ja eri eläinten sisäelimiä. Körötellessämme mahat kylläisinä kotiinpäin ajotiellä tuli vastaan varaania (suurta liskoa) olallaan kantava mies. Bienvenue pysäytti auton välittömästi tien sivuun ja alkoi tinkimään liskolle hintaa. Eläimen käyttötarkoitusta udellessani sain kuulla sen valmistuksen ateriaksi olevan helppoa ja nopeaa. Ruho paloitellaan niin että osat mahtuvat pataan, annetaan kiehua, lisätään runsaasti mausteita perään –ja juhlaruoka on valmis. Varaani lähti mukaan auton takakontissa 4000 CFA –frangilla eli noin kuudella eurolla.

Pitkän matkan bussit myydään niin täyteen kuin mahdollista. Bussi joutuu tosin maksamaan muutaman lantin ylimääräistä "liikakiloista" tien varrella päivystäville poliiseille.

 Ensi viikolla laitan vielä lisää kuvia Carolin kanssa tehdyistä kouluvierailuista.