Kallen haave
toteutui toissa viikolla kun käytetty mopo sai bertoualaisen
miehen varastossa käydyn väsytystaistelun
– kutsutaan täällä kaupankäynniksi - päätteeksi suomalaisen
omistajan. Miehellä oli varastossaan myynnissä myös sekalainen valikoima vanhoja kirjoja joten viihdykettä oli tarjolla hinnan putoamista odotellessa. Täkäläisittäin
kaupanteko menee niin, että molempien osapuolien ilmaistua hintansa seistään vain hiljaa, joskus pitkiäkin aikoja,
ja odotetaan että toinen antaa periksi. Tiukan
tinkaamisen jälkeen Nanfangin hinta saatiin lopulta
neuvoteltua 100 000 CFA-frangiin eli noin sataan viiteen kymmeneen euroon. Mopo
ei ole ainakaan vielä maksanut itseään
takaisin, sillä sen verran käytetty
kaveri kyseessä olikin että sen ajokuntoon
saamiseksi on käytetty jo ostohinnan verran rahaa.
|
Onnellinen - ja kuuleman mukaan Bertouan ainoa valkoinen - mopon omistaja. |
|
Ajolupa, mopokortti
ja jokin muu kaksipyöräisen ajamiseen tarvittava paperi
on kuin ihmeen kaupalla onnistuttu
hankkimaan paikallisilta viranomaisilta vajaassa kahdessa viikossa. Lahjonnalla
on saattanut olla osuutensa prosessissa, mutta sitä voi
vain arvuutella koska summat ja käytännöt
vaihtelevat vähän neuvottelijasta
riippuen. Joka tapauksessa ihme todellakin tapahtui tänään, kun sain mopotaksin metsästyksen
sijaan – ovat aamulla tiukassa, koska kaikki kulkevat niillä
töihin ja kouluun - matkustaa oman mopon tarakalla Planin toimistolle ja saapua
vielä yhtenä kappaleena näytön taakse.
|
Mopo nukkuu turvallisuussyistä viereisessä makuuhuoneessa sillä pihallamme ei ole kunnollista aitaa. Ihailun määrästä päätellen viereisessä makuuhuoneessa nukkuu jostain muista syistä varmaan kohta eräs toinenkin. |
|
|
|
|
MM-kisat ovat ehtineet jo olutpullojen etiketteihin. |
Uusi perheenjäsenemme tulee Kiinasta, joka hallitsee yhdessä Intian kanssa paikallisia mopomarkkinoita. Sama taitaa päteä
Kamerunissa muutenkin ja Afrikassa yleisemminkin. Kiinasta tulevat myös ainakin
tuulettimet, paremmat bussit ja aurinkokennot sekä suuri
osa elektroniikasta, työkaluista, vaatteista ja kaikesta muusta tilpehööristä.
Eilen illalla
meidän oli tarkoitus katsoa lajien kuningasta ja kamerunilaisten kiistatonta
intohimoa, jalkapalloa, mutta sähköjen oltua koko illan
poissa Saksaa vastaan pelattu matsi jäi kuuloaistin
varaan. Saimme nimittäin tyytyä
arvailemaan pelin kulkua jonkun onnekkaan generaattorin omistajan pihalta
kuuluvien huutojen perusteella. Huhu tosin kiertää, että hallitus hankkisi jalkapallon MM-kisojen alkamiseen mennessä kaikkialle ylimääräisiä generaattoreita varmistaakseen etteivät
sähköt katkea pelien aikana. Jos niin kävisi,
Kamerunia saattaisi uhata yleislakko.
|
Kiistellyn Lom Pangar padon rakentamisen luvataan tuovan lähivuosina alueelle säännöllisemmät sähköt. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti